Kategoria: blogi

Päivi Heikkilä-Halttunen: Rakkaus kirjaan ja kieleen alkaa sylistä

Posted on by Kristiina Niemi-Kaija

Varhain aloitetut lukuhetket ovat kuin arvokkaita talletuksia lapsen korkeakorkoiselle tilille. Lapsi, jolle on luettu pienestä pitäen, saa tuhdit eväät elämäänsä. Lapsen sanavarasto kasvaa, kun hänelle luetaan erilaisia kirjoja. Siitä on hyötyä myös sosiaalisten suhteiden luomisessa ja opinnoissa pitkälle aikuisuuteen asti.

Lasten lukemaan innostaminen ei ole mitään rakettitiedettä: riittää, että aikuinen hankkii kirjastosta tai kirjakaupasta lapsen kehitystasoon ja kiinnostuksen kohteisiin sopivia lastenkirjoja, joita luetaan ilman hoppua rennosti lähekkäin.

Sadut tukevat lapsen tunnekasvatusta

Ääneenlukuhetkissä sekä aikuinen että lapsi nauttivat tasaveroisesti turvallisuuden tunteesta ja hellyydestä. Sadut ja arkisemmatkin seikkailut tukevat myös lapsen tunnekasvatusta, kun hän pääsee ääneen luettujen kirjojen avulla myötäelämään erilaisia tunteita ja tilanteita.

Vaikka pieni vauva ei vielä ymmärrä sanojen merkitystä, hän hyötyy kaikesta arkisesta höpöttelystä ja rytmisen puheen poljennosta. Pienen lorun ja katselukirjan kokoisia hetkiä mahtuu aivan pienenkin vauvan ja taaperon arkeen monta päivässä! Päivittäiset vauvan hoitotoimet sujuvat kuin huomaamatta, kun niihin yhdistää sopivan lorun. Toiminnalliset leikkilorut opettavat lasta hahmottamaan kehoaan ja sen toimintoja sekä vahvistavat samalla lapsen ja vanhemman tunnesidettä ja vuorovaikutusta.

Leikki-ikäinen malttaa jo istua paikallaan ja keskittyä kuuntelemaan enemmän tekstiä sisältäviä kuvakirjoja, satuja ja tarinoita. Riimirunot ja toiminnalliset leikkilorut rohkaisevat vielä kouluikäistäkin leikittelemään kielellä ja sen monilla mahdollisuuksilla.

Lukuhetki rentouttaa lasta

Kirjan lukemisen tai tarinan kerronnan jälkeen on hyvä varata myös kiireetöntä aikaa yhteiselle keskustelulle. Usein lukuhetki rentouttaa lasta ja hän voi innostua pohtimaan luetun tarinan pohjalta hyvinkin syvällisiä asioita.

Lapsiperheiden arki on usein hektistä: vanhempien työpäivät ovat pitkiä ja monet lasten harrastukset vaativat kuljettamista ja läsnäoloa. Yhteiset lukuhetket eivät ole sidottuja suorituspaikkaan eikä niihin tarvita kalliita erityisvarusteita.

On tärkeää, että vanhemmat ja muut lapsen lähellä olevat aikuiset osoittavat itsekin nauttivansa lukuhetkistä. Lapsen kannalta on olennaista myös se, että aikuinen arvostaa tämän lukumieltymyksiä. Usein lapsi haluaa kuunnella samaa kirjaa kerta toisensa jälkeen. Tuttuus luo lapselle turvallisuutta. Joskus kirjan tarina voi olla lapsen mielestä niin monisyinen, että se vaatii useamman kuuntelukerran.

Lukemaan oppiminen juhlan arvoinen taito

Esikoululainen kiinnostuu yleensä luontaisesti kirjaimista ja kielestä. Vanhempien tehtävänä on tunnistaa kieleen ja lukemiseen liittyvät herkkyyskaudet sekä tukea ja kannustaa lasta uusien taitojen haltuun ottamisessa.

Lukemaan oppiminen on juhlan arvoinen taito. Lukutaitoa ei kuitenkaan opita käden käänteessä: sujuva lukutaito edellyttää paljon toistoa ja harjoitusta. Lukutaidossa on monta eri tasoa, ja aikuisen vastuulla  on tunnistaa ja sanallistaa lapsen taidon edistymistä. Olisi hyvä tarjota aina kulloiseenkin vaiheeseen sopivaa luettavaa, joka saa lapsessa aikaan onnistumisen tunteen.

Jo verraten sujuvastikin lukeva lapsi hyötyy vielä pitkään ääneen lukemisesta. Monet paksut romaanit voivat olla hänelle vielä liian haastavia, joten aikuisen ääneen lukemina hän niistä saa parhaimman nautinnon.  Välillä voidaan myös vaihtaa lukijaa: lapsi lukee ensin ja sitten kun hän väsähtää, aikuinen jatkaa eteenpäin.

Lapsen kirjallisuuskasvatus on ensisijaisesti kotien tehtävä, mutta tukea, apua ja tietoa löytyy myös neuvolasta, päiväkodista, koulusta ja kirjastosta. Lapsen lukemisen tukemiseen kannattaa kutsua myös muita aikuisia myös perhepiiristä: isommat sisarukset voivat lukea pienemmilleen, isovanhemmilla on aikaa lukea tai kertoa tarinoita vaikkapa omasta lapsuudestaan ja kummit, perheystävät ja naapurit ovat varmasti mieluusti mukana yhteisissä lukutalkoissa.

Lisää tietoa lasten kirjallisuuskasvatuksesta, hyvistä lastenkirjoista sekä perhelukemisen iloista ja hyödyistä:

Lukukeskus: Lue lapselle-  ja Lukulahja lapselle -hanke https://lukukeskus.fi/11041/
Lastenkirjainstituutti https://lastenkirjainstituutti.fi 
Onnimanni-lehti https://lastenkirjainstituutti.fi/onnimanni-lehti/etsi-onnimannista
Lastenkirjahylly-blogi http://lastenkirjahylly.blogspot.com
Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen, Atena 2015, 3. uudistettu painos 2018

Vierailijan kynästä: Miten opetella näkemään mielikuvituksella?

Posted on by Suvi Ylönen

Kun ensimmäinen Harry Potter aikoinaan ilmestyi elokuvana, olivat elokuvantekijät valtavan haasteen edessä. Jotain, minkä miljoonat olivat jo vuosia nähneet mielensä silmin, olisi nyt tuotava ruudulle jonkun toisen vision kautta. Elokuva on aina tekijöidensä visuaalinen näkökulma tarinaan, mikä on toisaalta samaan aikaan sen hienous ja kirous.

Jouduin lopulta pettymään vuonna 2001 Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan ensi-illassa: Hermionen tukka ei ollut yhtä sekainen kuin olin kuvitellut. Voldemort näytti liikaa muovailuvahalta ja Harryn silmät eivät olleet yhtä vihreät kuin ne olivat olleet mielessäni. Miten ne olisivat voineetkaan olla? Oma mielikuvitukseni Tylypahka oli ollut minulle paras mahdollinen, koska se oli sijainnut omassa mielessäni. Olin rakentanut täydellisen, oman näköiseni kuvan tuosta maailmasta ja siksi kenenkään toisen versio ei tulisi olemaan koskaan yhtä hyvä. Rakastan elokuvia yli kaiken, mutta kirjat ovat siitä huolimatta antaneet elämääni enemmän.

Kirjoista olen oppinut, että kun emme voi nähdä silmillämme, on meidän opeteltava näkemään mielellämme.

Mieleemme rakentuvilla maailmoilla on ominaisuuksia, joihin todellisuuden reaaliteetit eivät pure. Voimme lentää pilvien korkeudella vain käsiämme käyttäen, sukeltaa Atlantin syvyyksiin pelkän leludelfiinin kanssa ja opetella marakattien puhetta lelupuhelimen kautta. Kirjojen maailmassa huomaamme mielikuvituksemme rajojen siirtyvän jatkuvasti kauemmas horisonttiin. Samalla kun tuo raja siirtyy, huomaamme olevamme kykenevämpiä myös oikeassa elämässä. Saatamme löytää rohkeutta kohdata tosimaailman haasteet paremmin.

Minäkin käytin tätä salaista supervoimaa apunani jo pian lukemaan opittuani. Kirjojen maailmaan minut veti kiusatuksi tuleminen – tunne siitä, että en ollut tosimaailmassa hyväksytty sellaisena kuin olin. Lohtu ja turva löytyi noina vuosina tarinoiden maailmasta, missä minua ei voitu vahingoittaa. Samaistuin erityisen paljon Roald Dahlin Matildaan, pienenpieneen lukemista harrastavaan tyttöön, joka älykkyydellään lopulta voitti häntä sortavat, ilkeät ihmiset. Seikkailujeni kuvitteellisessa maailmassa opin rohkeutta. Lopulta rakensin siellä itsestäni version, joka vuosien päästä osasi jättää kiusaajat taakseen ja alkoi loistaa omaa valoaan.

Alitajunnan voima

Ihmisen alitajunta on uskomaton työkone, joka prosessoi asioita jopa silloin, kun kehomme on paikallaan. Alitajuntamme käsittelyteho on niin hämmästyttävä, että tietoinen mielemme voi vain pyristellä perässä. Onkin huvittavaa, kuinka harvoin tietoinen mieli tajuaa, kuinka voimakas tiedostamaton puoli sillä on. Nykysivistys uskoi hyvin pitkään Platonin määritelmään: ”Ihminen on rationaalinen eläin”. Vasta viimeisinä vuosisatoina olemme ymmärtäneet, että todellisuudessa ihmisen erottaa kaikista muista elävistä olennoista kyky tasapainotella tietoisen ja tiedostamattoman mielen välillä.

Omassa työssäni pelisuunnittelijana alitajunta on ainainen apulaiseni ja uskotuin työkoneeni. Tarinoita nimittäin on mielestäni mahdoton rakentaa ilman maailman muita tarinoita. Kaikki jo ala-asteella lukemani Asterixin seikkailut, Isot Kiltit Jätit, Annan oppivuodet, Baby Sitters Clubit ja Muumilaakson tarinat ovat pysyvä osa alitajuntaani. Kun tarve tulee, tärkeät osat niistä näyttävät tietä luodessa uusia tarinoita. Kaikki koskaan lukemani tarinat ovat muodostuneet mieleeni verkostoksi, joukoksi pieniä rakennuspalikoita, jotka tarjoavat parhaimmistonsa käyttööni silloin kun sitä tarvitsen. Tuon verkoston avulla tiedän, millainen hahmo on mielenkiintoinen, rakenne yllättävä, juoni kiehtova, ja ennen kaikkea, mistä hyvät tarinat koostuvat. Kokoelmani laajudesta saan kiittää erityisesti vuosikymmenien mittaista rakkautta lukemista kohtaan.

Kipinä tarvitsee aina leimahtaakseen sytyttäjän. Tässä kohtaa meillä aikuisilla onkin erityinen tehtävä, sillä kun asetamme omalla kiinnostuksella esimerkin, saatamme olla lukemisen kipinän aiheuttaja lapsen mielessä. Intohimoni kirjoja kohtaan ei olisi koskaan syttynyt yhtä palavasti, ellei minulle olisi luettu pienenä. Erityinen kiitos tästä kuuluu siskolleni, joka 17 vuotta vanhempana oli suurin idolini. Kun käperryimme hänen kotonansa käydessään säkkituolille ja avasimme yhdessä Lucky Luken, olin parhaassa paikassa. Kun tärkeä aikuinen ottaa yhdessä kirjan esille lapsen kanssa, antaa hän oman aikansa lisäksi mahdollisuuden lähteä yhteiselle ja jännittävälle matkalle sadun ulottuvuuksiin.

Sisäinen motivaatio on aina ulkoista vahvempi. Se, että joku kertoo, mitä meidän olisi hyvä tehdä, ei ole verrattavissa oman tahtomme voimaan. Tahtoisinkin, että lukisit lapsille ennen kaikkea siksi, että rakastat myös itse tarinoita. Saatat jo niin tehdäkin, sillä tietyllä tavalla elämme niiden keskellä. Televisio, elokuvat, lehdet ja internet syytävät maailmamme täyteen mitä erilaisempia kertomuksia. Supersankarielokuvien valmiiksi pureskellut taistelut jättävät kuitenkin kovin vähän tilaa aikuisen omalle mielikuvitukselle. Siksi tarinankerronnan työkalupakissani ”show, but don’t tell” on yksi suosikkejani: jos haluat kertoa tarinassasi jotain, on joskus parempi antaa tarinasta nauttijan täydentää itse aukot.

Pakopelit ja kirjat tarjoavatkin mielestäni nauttijalleen parhaan mahdollisuuden mielikuvituksen harjoittamiseen. Mysteerihuoneiden hienovaraisuus on yksi osasyy sille, että olen viihtynyt alalla jo neljä vuotta. Kannustankin lukemisen lisäksi seuraavalla kerralla päästämään pakohuoneessa mielikuvituksesi vapaaksi. En voi taata, mitä tulet löytämään oman mielesi syvyyksistä, mutta toivottavasti vähintään lisää rakkautta sen ulottuvuuksia kohtaan. Mielemme on viimeinen kartoittamaton alueemme, terra ingognito, jossa edelleen on ja tulee olemaan ainakin tuhat uutta tarinaa ja löydettävää mysteeriä. Yksi keino löytää ne on napata leludelfiinistä kiinni – ja sukeltaa.

Kirjoittaja on Mysteerin perustaja, johtava pelisuunnittelija ja 12-vuotiaana Ähtärin kirjaston Vuoden lukija (2002) – Emmi Kärnä

Taikakeino, jolla arkesi helpottuu

Posted on by Suvi Ylönen

Hei sinä äiti tai isä!

Mitä jos saisit käyttöösi taikakeinoja, joiden avulla lapsesi rauhoittuu, arjen toimet muuttuvat sujuvimmiksi, lapsi mahdollisesti nukkuu hivenen paremmin ja kaiken lisäksi taikakeinot kehittävät lastasi ja auttavat häntä monin tavoin selviämään tulevaisuudessa? Kuulostaako täydeltä huuhaalta vai joltakin, mihin väsyneenä ja kiireisenä saattaisit tarttuakin? Vai ihmetteletkö, miten et ole kuullut tällaisista taikakeinoista ennen? Entä mitä olisit valmis tekemään saadaksesi tällaiset taikakeinot käyttöösi?

Tarinatiimi julkaisee tämän viikon lauantaista lähtien Facebook-sivuillamme vinkkejä, joiden avulla voit ottaa nämä taikakeinot käyttöösi omassa arjessasi! Ensimmäinen vinkki julkaistaan siis huomenna iltapäivällä! Kokoamme taikakeinot, sekä omat että lainatut, myös materiaalipankkimme kevään aikana!

 

Ihanaa Naistenpäivää!
Toivottaa Tarinatiimi

ps. Korvaa sana “taikakeino” sanalla “lukuvinkit”.

 

 

 

 

 

FT, dosentti Merja Kauppinen: Iltasatukirjahylly ja tarinapolku – Kuinka tukea lapsen lukijuutta ja kielen kehitystä nykypäivän vaihtelevissa toimintaympäristöissä?

Posted on by Kristiina Niemi-Kaija

Ensin oltiin huolissaan siitä, miten harvoin nykynuori tarttuu kirjaan. Sitten huomattiin, että eiväthän aikuisetkaan enää lue – kuuntelevat korkeintaan äänikirjoja. Tästä päästiin lukemista mallintavien aikuisten puuttumiseen ja sen merkitykseen lapsen lukijuudelle. Näkevätkö lapset ympärillään aikuisia, jotka avaavat kirjan tai lehden? Havaitsevatko he aikuisen selaamassa tietotekstiä ja etsimässä tärkeää yksityiskohtaa? Onko lapsen ympärillä ääneen tekstille nauravia aikuisia tai tarinan maailmaan uppoutuvia isovanhempia?

Kyllä me aikuiset edelleen kulutamme tekstejä: selaamme blogeja, luemme e-kirjoja, päivitämme uutiset nettilehdestä ja kommentoimme keskustelupalstalla. Aikuisten ja nuorten teksteillä tekeminen jää vain monesti piiloon kännykän, tabletin tai tietokoneen taakse. Lukemisesta on tullut yhä enemmän intiimi tapahtuma ulospäin, vaikka verkon kautta avautuisikin lukijalle valtava kanssalukijoiden verkosto. Lukemisesta on tullut yhä enemmän näkymätön tapahtuma – myös lapselle.

Aikuisen kannattaa tehdä omaa lukemistaan näkyväksi lapselle

Lapset oppivat asioita ja taitoja jäljittelemällä ja ympäristön tekemiseen sosiaalistumalla. He tarvitsevat kirjaan kiinnostumiseen ja lukuinnon kasvattamiseen sekä lukevien kavereiden että lukevien aikuisten malleja. Yhtä hyvin vanhempien, isovanhempien ja sisarusten kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja opettajien kannattaa tehdä lapsille lukijuuttaan näkyväksi. Vanhempien kannattaa uppoutua vapaa-aikana aina silloin tällöin näkyvästi elämäkertaan ja käydä kirjastossa tarkistamassa uutuudet muksu mukana. Isovanhempien kannattaa jättää lehtiä näkysälle ja sisarusten pyytää nuorimmaista tuomaan lempikirjansa tai akkarinsa luettavaksi. Opettajan ja hoitajan kannattaa kertoa tarinasta, jota parhaillaan lukee, ja mieleenjääviä yksityiskohtia lempikirjailijoistaan. Tällä tavoin lapsi kiinnostuu kirjoihin sisältyvistä salaisuuksista ja samalla syntyy halu selvittää kirjoitetun kielen koodisto. Aikuisen kannattaa muistaa, että lapsi kasvaa kieleen ja kielelle. Jokaisella lapsella on herkkyyskautensa, joten kirjaa ja lukemista kannattaa pitää koko ajan esillä – eikä vain puheessa vaan myös teoissa.

Luodaan myönteinen lukemiseen kannustava ilmapiiri

Kirjojen tarinat synnyttävät mielikuvia, joihin liittyy vahvasti tunne. Paras kannustin lapsen lukijuudelle onkin myönteinen lukemiseen liittyvä ilmapiiri ja lukemaan kannustava yhteisö ympärillä. Myös lukupaikalla on väliä. Turvallinen oma sopukka lukupehmoineen on toisinaan paras lukupaikka. Joskus taas kaverien kanssa poimitut kirjamaistiaiset ja suosituslaput kirjan välissä toimivat lukemisen ruokkimisessa.

Haastakaa aikuiset toisianne kirjan ääreen ja mallintakaa lukijuutta lapsille. Kootkaa päiväkoteihin iltasatukirjahyllyjä, joiden kautta kirjat kiertävät kodista toiseen ja lapset alkavat suositella kirjoja luettavaksi. Jatkakaa lapsen kanssa luettuja tarinoita draaman, maalaamisen, kehon äänien, musisoinnin ja oman kuvaamisen parissa. Keskustelkaa luetusta ja pohtikaa ääneen juonta, hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Antakaa mielikuvituksen lentää. Tukiessanne lapsen lukijuutta annatte hänelle erinomaisen aineettoman perinnön. Sen avulla hän ratkaisee ongelmia, jäsentää kokemuksiaan ja tunteitaan ja etsii toimivaa vuorovaikutusta eri tilanteissa. Siinäpä meille jokaiselle elämän eväitä – tartutaan siis kirjaan!

Lukuhahmot seikkailivat Educa-messuilla!

Posted on by Riikka Vuorenpää

Tartu Tarinaan -hanke osallistui tänä vuonna opetus- ja kasvatusalan Educa-messuille, jossa meidät oli mahdollista löytää Niilo Mäki Instituutin osastolta. Educa-messut keräsivät tänä vuonna ennätysyleisön, huimat 18400 kävijää. Myös suloiset Lukuhahmomme pääsivät kevätretkelle Helsinkiin suuren yleisön joukkoon!

Lukuhahmot seikkailivat meissuilla, josta he löysivät paljon kaikkea mielenkiintoista ja innostavaa! Luku-Tempo kävi Opetushallituksen messuosastolla tapaamassa Pia Lummetta ja kertoi oman näkemyksensä siitä, miksi lukeminen kaipaa liikettä. Lukuhahmot jatkoivat yhdessä matkaa opetus- ja kulttuuriministeriön värikkäälle messupisteelle, jonka seinältä he bongasivat tutun ja erityisen tärkeän teeman. Lukeminen ja lukutaito näkyi messuilla myös monella muulla tapaa. Kirjat ja  lukemiseen liittyvät lainaukset  olivat näkyvissä monien messuostastojen ulkoasussa. Kirjamyyntipisteet keräsivät väkeä ja kirjakassit näkyivät roikkuvan monien käsivarsilla. Muutamalla messuosastolla pääsi tapaamaan myös itse kirjailijoita. Käydyt keskustelut ja messuilla tehdyt huomiot kertoivat myös sen, että kasvatus- ja opetusalan ammattilaiset ovat lukemisen kannalla!

         

 

 

 

 

 

Messualueelta löytyi myös tuttuja logoja! Luku-Ilo kävi pyöräyttämässä onnenpyörää MLL:n pisteellä ja Luku-Tieto kokeili onneaan kesäyliopiston messupisteellä. Tällä välin Luku-Taito nautti maalaamisesta testatessaan uutta maalaustekniikkaa ja Luku-Tempo laski messualueelta löytämästään isosta liukumäestä!

         

Lukuhahmot vierailivat myös Lukukeskuksen messuosastolla ja halusivat ehdottomasti päästä poseeraamaan vaikuttavan julisteen viereen, jonka sanomaa he pitävät erittäin tärkeänä.

Olipa mielenkiintoiset Educa-messut. Reput täynnä uusia kokemuksia, merkityksellisiä keskusteluja ja inspiraatiota lukuinnon herättämiseen!

Lukuhetki, mielten suojasatama

Posted on by Kristiina Niemi-Kaija

Elisa Auvisen ohjaamassa Tarinan tila, mielen tila -työpajassa pohdittiin sitä, kuinka tarinoiden maailmassa voidaan hypätä tunteiden kyytiin ja ottaa ne voimavaraksi. Elisa on itse kirjallisuusterapiaohjaaja, lastentarhanopettaja, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja pohtinut paljon lukemisen merkitystä lapselle. Toivotamme kaikille hyvää Joulua näiden Elisan ajatusten myötä:

Mielestäni yksi lukuhetkien suurimmista voimavaroista on intiimiys: lämmin, luontainen läheisyys. Sellainen syntyy herkästi silloinkin, kun lapsi ja aikuinen yhdessä seilaavat kirjan ääreen. Usein lapsi voi haluta syliin kuuntelemaan satua. On kuitenkin myös hetkiä, jolloin hän ehkä murisee sohvan alla ja ilmoittaa, että olet maailman inhottavin olento, tyhmä aikuinen.

Juuri kirjan läsnäolo voi tukea yhteyden rakentumista sellaisissakin tilanteissa, joissa aikuinen ei tiedä, miten pysyä vastaanottavaisena lapsen tunteille. Tarina kun kutsuu lukijansa kohtaamaan, jakamaan ja olemaan läsnä.

Aikuisina meidän voi olla joskus vaikea nähdä niitä kaikkia hassuja, kummallisia, riemastuttavia tai pelottavia asioita, joita yhdenkin sadun kansien väliin mahtuu. Saman ilmiön voi löytää muualtakin: siinä missä aikuisten maailmassa päiväkotiin on usein kiire, voisivat lapset syödä matkalla loputtomasti lumihiutaleita. Samat ihmeet ovat lapselle läsnä kirjoissa, ja nuo asiat hän haluaa aikuiselle näyttää: “Katso tätä samaa hurjaa juttua, jonka minä löysin!”

Mentalisaatio ja sadutus

Paitsi että jaetusta huomiosta hyötyy lapsen ja aikuisen suhde, on se tärkeä lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Kun sallit itsesi heittäytyä lapsen mielen kyytiin – antautua ihmettelemään hänen havaintojaan, hänen kanssaan – hänestä tuntuu, että todella näet hänet. Tätä sanotaan mentalisaatioksi: lapsi kokee, että aikuinen kannattelee hänen mieltään omassaan.

Lukuhetkissä mentalisaatiotaidot kehittyvät puolin ja toisin muutenkin. Esimerkiksi satuhahmojen tunteiden pohtiminen kehittää lapsen kykyä sekä oman että toisen mielen hyväksymiseen ja ymmärtämiseen. Aikuisella ei tarvitse eikä voikaan olla vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Voi aivan hyvin olla rehellinen ja sanoa, että minä en tiedä. Erityisesti tilaa kannattaakin antaa lapsen huomioille ja pyytää häntä kertomaan niistä lisää: “Niin, miksiköhän se itkee tuossa kuvassa?”

Voi myös pyytää, että lapsi itse kertoisi sadun. Tätä sanotaan saduttamiseksi. Aikuisen tehtävä on kirjoittaa tarina tarkasti ylös ja tarjota lapselle tilaisuus muokata sitä, kun se on valmis. Mentalisaation kannalta tilanne, jossa aikuinen lukee ääneen lapsen itse keksimää satua, on jymypotti. Siinä lapsen kokemus voi olla, että kaikki hänessä on ja saa olla olemassa, ja se vieläpä riemastuttaa hänen ympärillään olevia ihmisiä. “Hurraa, minun mieleni tarina on mahtava!”

Monta mielen tarinaa

Muun muassa näitä asioita tutkimme marraskuussa Tarinan tila, mielen tila -työpajassa. Omakin tunnelmamme oli varsin intiimi, sillä saimme istuksia tunnelmallisessa Jyväskylän yliopiston Puutarhurin talossa Tartu tarinaan -hankkeen tarjoamaa teetä hörppien ja jutella lapsista, saduista ja itsestämme.

Noiden parin työpajapäivän aikana kulkeuduimme kuuntelemaan myös omia lapsuudenkokemuksiamme. Ne ovatkin tärkeä osa yhteyttä, jota lapsen kanssa koemme. Harvoinpa saavumme lukuhetkiin “hiljaisin mielin”, vaan meillä on esimerkiksi erilaisia arvoja, pieniäkin pelkoja ja usein myös suremattomia suruja. Oman mielemme tarina voi ja saa olla erilainen kuin lapsen mielen tarina.

Jotta kuitenkin voisimme todella olla vastaanottavaisia lapsen tunteille, meidän on oltava auki omalle tarinallemme. Sitäkin kykyä voi kehittää lukemalla, mutta ennen kaikkea nauramalla ja itkemällä.

Lukuhetkien läheisyys suojelee parhaimmillaan kaikkia niitä mieliä, jotka juuri sillä hetkellä ovat tunteineen läsnä toisilleen. Se voi toimia eräänlaisena satamana, johon kaikki laivat saavat saapua, tulivatpa tyvenestä tai myrskystä.

 

Vauhtia vanhemmuuteen ja työkaluja arkeen

Posted on by Kristiina Niemi-Kaija

Tällä viikolla lastenpsykiatri, nuorisolääkäri, tietokirjailija Raisa Cacciatoren piti rohkaisevan luennon Tartu tarinaan -hankkeen ja Ikääntyvien yliopiston tilaisuudessa. Saimme vinkkejä siitä, kuinka pärjätä lapsen kanssa erilaisten tunteiden ja kokemusten aallokossa.

Pysy vain aikuisena! Raisa aloitti luennon kysymällä osallistujilta, mitä tällä oikeasti tarkoitetaan?  Emme saa päähämme automaattisesti tiedostoa, joka kertoo, mitä aikuisena oleminen on. Pikemminkin vanhemmuus yllättää tunnekylläisyydellään. Se nostattaa pintaan riittämättömyyttä, pettymystä ja kyllästymistäkin. Pelkona on, että teen jotain väärin tämän ainutlaatuisen ihmisen kanssa. Raisa kannusti verkostoa, vanhempia, isovanhempia sekä ”varavanhempia”, jakamaan vastuuta yhdessä. Lapsen itsetunto kasvaa siitä, että hän on tärkeä muille ihmisille.

”Kaikki lapset tarvitsevat arvostusta. Ne lapset, jotka kuulevat aina EI, tarvitsevat sitä vielä enemmän”

Raisa johdatti myös pohtimaan, kuinka selviämme erityisesti haastavista tilanteista, joissa lapsi ei ole parhaimmillaan. Silloin kun lapsi hermostuu, hänellä on mielessään jotain tärkeää, jota hän ei pysty sanottamaan. Aikuinen voi pyrkiä näkemään lapsen kiukun taakse sekä antamaan lapsen tunteille nimen: ”Niin, sinuako kiukuttaa, koska…?”. Raisa kuvasi tätä lapsen taajuudelle asettumisena: pysähdy, katso lasta ihaillen sekä keskity kuuntelemaan, mitä hän todella haluaa sanoa. Samalla on hyvä muistaa, minkälainen lapsi on parhaimmillaan; lämmin ystävä, rohkea seikkailija, vahva, kestävä sielu.  Näitä puolia vahvistetaan kiittämällä.

Lapsen ei tarvitse muuttua tullakseen hyväksytyksi.  Aikuinen voi kuitenkin vetää toiminalle rajat ja kertoa sen jälkeen, mitä lapsi saa tehdä.  Lapsi pääsee tunneaallon yli, kun  huomio kiinnitetään johonkin muuhun tekemiseen, joka ei ole tuhoavaa. Tunteita myös tulee ja menee, sekä lapsella että aikuisella. Raisa kysyikin armollisesti ja leikkisästi: ”Vai onko joku, jolle on jäänyt joku mieletön tunnekuohu päälle ikuisesti?”

”Lukeminen on tapa huomata ja antaa aikaa lapselle”

Lopuksi Raisa Cacciatoren lähettämät terveiset Tartu tarinaan -hankkeen blogin seuraajille siitä, kuinka yhdessä lukiessa lapsi kokee aikuisen turvaa ja läsnäoloa:

Lukeminen on tapa huomata ja antaa aikaa lapselle. Se on yhteistä tekemistä joka on kummallekin kiehtovaa. Jos kirja valitaan lapsen mieltymyksen mukaan, voi aikuinen tutustua lapsen kiinnostuksen kohteisiin. Samalla lapsi tutustuu aikuisen tapaan olla ja kertoa tarinaa. Erityisesti tunteisiin eläytyminen, äänien matkiminen, jännitystä nostattavat tauot ja äänensävyt avaavat suoran tunneyhteyden aikuisen ja lapsen välille. Jos lisäksi ollaan kosketuksissa, vaikkapa sylikkäin on kokemus entistä voimallisempi. Jaetut keskittymisen kohteet vahvistavat lapsen itsetuntoa ja sanavarastoa. Yhdessä koetut tunteet vahvistavat ja lujittavat yhteenkuuluvuutta ja kiintymyssuhdetta. Tarinan ohella voi aina myös jutustella omia ajatuksiaan, niin lapsi kuin aikuinen. Näin tulevat syvätkin mietteet ja kysymykset luontevasti esitetyksi ja jaetuksi. Päästään puhumaan kipeistäkin aiheista tarinan siivittämänä. Jaettu ilo moninkertaistuu ja jaettu suru puolittuu. Laaja sanavarasto on yksi tärkeimmistä perinnöistä joita aikuinen voi lapselleen jättää. Kirjojen lukeminen kartuttaa sanavarastoa ja tarjoaa huomattavan edun koulun ja koulutuksen edistämisessä koko elämälle.

Kristiina Niemi-Kaija 13.12.2019

Isä, olisiko tänään hyvä päivä lukea?

Posted on by Suvi Ylönen

Mitä sitä voisi lukea?
Maailmassa on niin paljon kirjoja!
Jos valittu ei sitten kiinnosta,
täytyykö aloittaa toinen kirja ihan alusta?
Entä pitääkö koko kirja lukea
eikö voida katsoa vain kuvia
tai saako edes vähän yli hyppiä ja huijata?
”Voisitko iskä tänään vähän lukea?”
Pyytää pieni nalle kainalossa iltasatua.
Kohta ne juoksee jo pitkin kyliä,
vielä hetki aikaa on tarjota syliä.

On ollut ilo tavata monta isää, joille iltasatu tai muu yhteinen lukuhetki lapsen kanssa on kiinteä osa arkea. Vielä hienompaa on ollut ehkä huomata se, että näissä kohtaamisissa ei olla puhuttu lukemisen hyödyistä, vaan siitä, mitä kaikkea yhteinen lukuhetki antaa isälle! Kuten Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto totesi, hyvän lastenkirjan parissa viihtyvät sekä lapset että vanhemmat ja lukuhetki palkitsee molemmat! Vaikka lapselle lukeminen vaatiikin väsyneenä tai arjen kiireessä tietoisen päätöksen, on lopputulos usein enemmän kuin osiensa summa. Ne isät, jotka lukevat lapsilleen, tekevät sitä siksi, että se on oikeasti kivaa!

Tällä viikolla lukevan miehen mallia Kiedo meidät tarinaan -kampanjassa ovat näyttäneet Antti Niskanen, Eetu Laurikainen, Otto Virkkula, Juuso Vainio, Tuomas Kurttila, Mikko Kalteva ja Henri Halkola lukutuokioilla sekä Taneli Kärmeniemi, Marko Lamminmäki, Jouko Huttunen ja Timo Koivisto kertomalla omasta arjestaan ja tavoistaan lukea. Sen lisäksi, että Tarinatiimi kiittää teitä, haluan välittää teille kiitoksen myös lapsilta: Se, mitä teitte, on ollut hienoa ja merkityksellistä! Olen kuullut useammakin palautteen, kuinka lukutuokioissa on ollut vain yksi huono puoli; ne ovat olleet kuulemma liian lyhyitä! Olemme tehneet kaikista viikoin tuokioista nyt soittolistan YouTubeen, joten sieltä löytyy nyt pari tuntia tarinointia. 

Toivomme kuitenkin, että kampanja olisi herättänyt myös ne isät ja miehet, jotka eivät vielä jostain syystä lue joko omalle tai vaikkapa sukulaislapselle! Vaikeinta on ehkä aloittaa, löytää se hetki tarttua kirjaan ja oma tapansa lukea. Osalle lukeminen on helppoa, vaikkapa omasta lapsuudesta saadun mallin kautta. Mutta kaikille se ei ole ollut sitä, osalle lukeminen vaatii hieman aikaa, vaivaa ja opettelua. Se on kuitenkin mahdollista, juuri Sinä pystyt siihen! Tietäsi helpottaaksemme olemme keränneet tämän viikon esimerkkiä näyttäiden isien vinkkilistan.

Isien vinkkilista lukemiseen

  • Lue sellaista kirjaa, mistä myös itse pidät! Esimerkillä ja omalla innostuksellasi on valtava voima! (Jos et tiedä, mistä kirjasta aloittaisit, katso alta lista miesten suosittelemista kirjoista!)
  • Jo ihan pienelle vauvalle voi lukea! Lue ääneen vaikka sanomalehteä tai Bilteman kuvastoa, kunhan luet!
  • Kirjasta on moneksi! Se sopii hetkiin, jolloin olisi tärkeää rauhoittua (kuten iltaan) tai jolloin täytyisi malttaa hetki odottaa. Kokeile, jos et usko!
  • Tee lukemisesta tapa ja päätä, että vaikka joka ilta luetaan hetki, pienikin, oli mikä oli!
  • Lukeminen johtaa usein mielenkiintoisiin ja oivaltaviin keskusteluihin lapsen kanssa. Jos haluat jakaa tai opettaa lapselle jotakin itsestäsi tärkeää, niin etsi aiheeseen liittyvä lastenkirja!
  • Lukeminen on myös oiva tapa olla lähellä lasta ja se on usein myös lapsille todella tärkeää.
  • Kirjojen avulla voi käsitellä lapsen elämässä tapahtuvia merkittäviä asioita. Oli se sitten mitä tahansa, yleensä aiheeseen kuin aiheeseen löytyy kirja. Kannattaa kysyä kirjastosta (tai googlettaa!)
  • Lukeminen on helppoa, jos itsellä on kokemus siitä, kuinka kivaa oli, kun joku lapsena luki. Jos tämmöistä kokemusta ei ole, niin lukeminen saattaa vaatia vähän opettelua. Se on kuitenkin lapselle niin merkityksellistä, että siihen kannattaa käyttää vähän aikaa ja vaivaa! 
  • Lukeminen on helppo aloittaa vaikka lasten runokirjoista tai kuvakirjoista! Niissä tekstit ovat lyhyitä ja aluksi voi vaikka keskittyä katselemaan pelkästään kuvia.
  • Isän tarjoamalla mallilla on suuri vaikutus lapseen. Jos luet ja näytät esimerkkiä, niin todennäköisesti myös lapsesi innostuu lukemisesta! Ja lukemisella on paljon hyötyjä! Satsaa siis lapsesi tulevaisuuteen.
  • Lukemisen ei tarvitse olla niin vakavaa. Lapsista voi olla hauskaa, jos muutat sanoja tai hassuttelet, ja lapsen tehtävänä on saada sinut kiinni ”huijaamisesta”.
  • Voit ja saat keksiä oman tapasi lukea. 

Osana Kiedo meidät tarinaan -kampanjaa keräsimme miehiltä vinkkejä kirjoista, joita he ovat lukeneet lasten kanssa (ja pitäneet siitä!) Tässä kolmen kärki ja muutama vinkki vielä siihen päälle:

Isien kirjavinkit

  1. Ykköspaikan veivät Mauri Kunnaksen  kirjat! Mauri Kunnaksen kirjoista löytyy paljon katseltavaa ja monenlaisia tarinoita. Herra Hakkaraisen etsiminen jokaiselta aukeamalta kuuluu lukukokemukseen! Valitsemalla lukuhetkeen jonkin kuvakirjan Kunnaksen laajasta tuotannosta, ei valinta voi mennä pieleen!
  2. Kakkospaikan isien kirjavinkkauksessa vei Tatu ja Patu-kirjasarja. Nämä naurattavat usein sekä lasta että isää, mikä ei ole ollenkaan huono asia!
  3. Jos kirjan kannessa lukee Risto Räppääjä, niin yleensä myös tällöin huumori on taattua. Risto Räppääjä -kirjat veivät siis tässä kilpailussa pronssimitalin.
  4. +++ Muita kirjasarjoja, joita erityisesti isät tykkäävät lukea: Siiri-kirjat, Maukka ja Väykkä, Kapteeni Kalsari, Mikko Mallikas, Miina ja Manu sekä Pekka Töpöhäntä.
  5. Vinkki vitonen, seuraavan lapsen kanssa luettavan kirjan voi valita yllä olevasta listasta tai sitten voi vaikka piipahtaa lapsen kanssa kirjastossa ja antaa joko lapsen valita kirjan tai valinnan voi tehdä yhdessä! Tärkeintä on, että lukee, tosin lukuhetki on itselle mielekkäämpi, mieluisampi ja todennäköisemmin toistuva, jos valitsee kirjan, jonka parissa myös itse viihtyy.

Ihanaa isänpäivää kaikille Suomen isille!
toivottaa Tarinatiimi

Isät lukijoina: Lapselle lukeminen palkitsee sekä lapsen että lukijan!

Posted on by Suvi Ylönen

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto lukee iltaisin saadakseen ajatukset irti työstä. Myös lapsille lukeminen kuuluu jokaiseen päivään.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Jyväskylä


Timo Koiviston lapsuudenkodissa lukemista arvostettiin, kotoa löytyi paljon kirjoja ja lapsille luettiin joka ilta. Perheen kolme poikaa opetettiin jo varhain lukemaan ja Timo Koivisto lapsuusmuistoihin kuuluukin, kuinka äidinkielen lehtorina ja lukion rehtorina työskennellyt isä opetti häntä Aapisen avulla. Omat lapsuuden suosikkikirjat olivat S.E. Hintonin seikkailukirjat ja Koivisto muistelee myös sitä, kuinka äiti luki hänelle jännittävää Ruohometsän kansaa. Ensimmäinen luettu aikuisten kirja teki vaikutuksen, kun Koivisto luki Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. – Olin silloin ehkä 8. tai 9. luokalla ja se oli vahva kokemus. Ajattelin, että voiko tämmöisiäkin kirjoja olla olemassa.

Lapsuudenkodin lukuympäristö on siirtynyt myös Timo Koiviston oman perheen käytännöksi. – Luemme joka ilta nuoremmalle pojallemme, joko minä tai vaimoni, hän kertoo, – joskus 10-vuotias poikani lukee meille, mutta joka tapauksessa lukeminen kuuluu jollain tapaa jokaiseen iltaan.

Myös omalta yöpöydältä löytyy aina jokin kirja, tällä hetkellä Tommi Kinnusen Pintti-kirja lähenee loppuaan, sitä ennen Koivisto luki suosikkikirjailijansa Jari Tervon teoksen Aamen. Koivisto kuvaileekin itseään aktiiviseksi lukijaksi ja lukemista toimivaksi tavaksi rentoutua iltaisin ennen nukkumaan menoa. Isänpäivälahjaksi on paketissa odottamassa kirja, ja jos lukeminen meinaa loppua, niin Koivisto vierailee kirjastossa. Sieltä on löytynyt kirjoja myös lapsille luettavaksi.

–Parhaat lastenkirjat ovat sellaisia, jotka ovat itsestäkin mielenkiintoisia. Esimerkiksi Tatu ja Patu -kirjoissa ja Mauri Kunnaksen kirjoissa on huumoria ja oivalluksia, jotka viihdyttävät lukijaakin. Hyviä lastenkirjoja on kiva lukea, koska niistä aikuinenkin saa jotain.

Jokailtainen lapsille lukeminen vaatii päätöksen, josta ei Koiviston mukaan tingitä. Joskus se voi olla hankalaa arjen kiireen keskellä, mutta aina luetaan edes vähän. –Puuduttavinta lukeminen on ollut silloin, kun lapset halusivat, että luetaan joka ilta samaa kirjaa, jonka lapsi osasi jo ulkoa! Silloin oli välillä haastavaa jaksaa lukea, Koivisto kertoo.

Mutta siitä huolimatta Timo Koivisto luki. Se, että lukeminen on kuulunut niin kiinteästi Koiviston perheen arkeen, on taannut myös perheen pojille lukuinnon. Kiinnostava kirja saattaa viedä voiton jopa sähköisistä houkutuksista kuten videopeleistä tai YouTubesta. Lapsille luettavat kirjat valitaan mielenkiinnon mukaan, ja niiden pohjalta onkin käyty paljon keskusteluja.

Äidinkielen ja lukemisen merkitys on Timo Koiviston mukaan ehkä vaikea hahmottaa lapsuudessa ja nuoruudessa, hänelle asian tärkeys kirkastui opiskellessa juristiksi. –Oman uran kannalta äidinkielen hallitseminen on kaiken A ja O. Luen työssäni paljon erilaisia tekstejä. Opiskellessani juristiksi ymmärsin, että juridiikkahan on täyttä äidinkieltä. Täytyy ymmärtää lukemaansa, osata tuottaa perusteltuja tekstejä ja argumentoida asiansa sanallisesti.  Timo Koivisto toivookin pojistaan kasvavan aktiivisia ja kriittisiä lukijoita.

 Nykymaailmassa tulee osata tunnistaa myös virheellinen tieto eli olla kriittinen lukija, joka ymmärtää ja sisäistää lukemansa.

Lukemiselle Koivisto antaakin monia merkityksiä. Rauhoittumisen ja yhteisen vuorovaikutuksen lisäksi hän pohtii lukemisen tärkeyttä esimerkiksi mielikuvituksen kehittymiselle ja oman äidinkielen omaksumiselle. Äidinkielen merkitys korostuu hänen mukaansa myös vieraita kieliä opetellessa.

Itse Timo Koivisto toivoisi ehtivänsä lukea nykyistä enemmän. Hänelle joulu- ja kesälomat tarkoittavatkin sitä, että on aikaa tarttua dekkariin ja lukea rauhassa, jopa päiväsaikaan.

Isät lukijoina: “Ilo ja mielenkiinto ovat kaikkein tärkeimpiä asioita lapsille luettaessa”

Posted on by Karoliina Vallipuro

Jouko Huttunen on isä, isyystutkija ja kasvatustieteiden tohtori. Hänellä on kokemusta isäksi tulosta niin 23- kuin 54-vuotiaanakin. 

Lapsuudessani äiti luki meille lapsille usein, mutta en muista, että isällä olisi ollut sellaiseen aikaa tai haluakaan. Pekka Töpöhäntä-kirjojen lukemista olisin kuunnellut vaikka kuinka paljon. Kun äiti alkoi väsyä niiden lukemiseen, sain hyvän syyn opetella itse lukemaan. Samastuin täydellisesti Pekkaan ja tunnistin myös luokaltani ilmiselvät Monni, Pilli ja Pulla. Nostalgisimmat muistoni liittyvät talvi-iltoihin, jolloin äiti kutoi sukkaa tai villapaitaa ja kertoi meille lapsille jännittäviä satuja ulkomuististaan ilman kirjaa.

Itse luin lapsuudessani todella paljon. Lapsuuteni ajoittui 1950- ja 60-luvuille, jolloin ei ollut esimerkiksi televisiota, tietokoneita tai kännyköitä. Syrjäseudulla asuminen sulki pois monia ajanviettomahdollisuuksia, joita kaupungin lähellä asuvilla lapsilla oli. Onneksi oli maalaiskansakoulun kirjasto, jonka valikoiman luin lähes kokonaan. Myöhemmin opiskelu ja työ yliopistolla tavallaan vieroittivat minua romaanien lukemisesta, sillä tieteelliset ja tietokirjat valtasivat myös vapaa-aikani. Nykyisin luen hyvin valikoivasti ja harkiten vain hyviä kirjoja.

Isäksi tultuani pidin lapselle lukemista itsestään selvänä. Kun tulin ensimmäistä kertaa isäksi, olin 23-vuotias, ja touhusin isänä aika lailla ”selkäydinjatkeella”. Esimerkiksi iltasadun lukemisessa ajattelin myös itseäni: mikä lastenkirja minua kiinnostaa ja onko nyt sellainen fiilis, että voisin lukea. Itse asiassa minulla oli usein vähintään yhtä hauskaa kuin lapsilla, sillä sopiva teksti on aina houkuttanut minua teatraaliseen lukemiseen. Saatoin ylinäytellä kirjan kohtauksia tai syöttää välillä pajunköyttä, jonka lapset kyllä hoksasivat ja saivat siitä villiintymiskohtauksia. Vanhemmalla iällä olen ehkä tullut asiallisemmaksi lukijaksi, mene ja tiedä. Ainakin tiedän enemmän lukemisen vaikutuksista lapsen kehitykseen. Silti pidän iloa ja mielenkiintoa edelleen kaikkein tärkeimpinä asioina lapsille luettaessa.


“Itse asiassa minulla oli usein vähintään yhtä hauskaa kuin lapsilla, sillä sopiva teksti on aina houkuttanut minua teatraaliseen lukemiseen.”

Lapsuuskotini vaatimattomissa oloissa kirjat olivat etupäässä lainakirjoja. Niinpä niitä luettiinkin huolella ja ahkerasti. Omassa perheessäni kirjoja on myös paljon ostettu, jolloin saattaa käydä myös niin, että tietyn kirjan lukeminen jää hamaan tulevaisuuteen, koska sehän odottaa siellä hyllyssä. Perhe-elämä on tullut kiireisemmäksi ja otollinen aika lukemiselle on mielestäni kaventunut. Harvassa perheessä taidetaan enää viettää esimerkiksi iltapuhdetta tai hämärän hyssyä – tai että ylipäätään kaikki ovat yhtä aikaa kotona. Onneksi kirjaa voi lukea yksikseen missä ja milloin vaan, sitten kun on oppinut lukemaan, mutta siihen tarvitaan motivaatiota. Ja se syntyy suurelta osin jo ennen lukemaan oppimista.

Mielestäni lapselle lukemisesta voi kehittää tradition tai tavan, jota voi käyttää apuna siirtymätilanteissa. Kirjan lukemisesta voi tulla lapselle haluttu ja turvallisuutta tuova siirtymäriitti tilanteesta, mielialasta tai olotilasta toiseen. Monelle taaperoikäiselle ja isommallekin siirtyminen ”moodista” toiseen voi olla haasteellista (esimerkiksi leikin keskeyttäminen päivällisen tai nukkumaan menon takia). Iltasatuahan käytetään usein juuri tähän tarkoitukseen. Lukuhetken kautta siirrytään päivän puuhista nukkumaanmenopuuhiin. Kirjan lukeminen avaa lapselle toisen todellisuuden, vaihtoehdon, johon lapsi helposti solahtaa vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta. Ylikierroksillakin käyvä lapsi rauhoittuu usein kuin taikaiskusta, jos lukija ja kirja tarjoavat hänelle houkuttelevan vaihtoehdon. Itse olen käyttänyt tätä keinoa myös lääkärin odotushuoneessa, matkoilla tai kun aika on käynyt pitkäksi jotain odotellessa. Se on myös loistava tapa päästä ”kaikki taas yhdessä” – olotilaan esimerkiksi sen jälkeen kun joku lapsi on ollut poissa tai vaikkapa vain huonolla tuulella. Muistan että yleensä kun aloin lukea jotain kirjaa perheen nuorimmalle olohuoneen sohvalla, niin pikkuhiljaa siihen viereen hivuttautuivat myös isommat lapset – mukamas vain sen tarinan vuoksi.


“Kirjan lukemisesta voi tulla lapselle haluttu ja turvallisuutta tuova siirtymäriitti tilanteesta, mielialasta tai olotilasta toiseen.”

Minulle kaikkein mukavinta lapsille lukemisessa ovat olleet ilo ja hauskuus, mikä on syntynyt tilanteen vuorovaikutteisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Itselleni ei ole ollut luontaista lukea posmottaa monotonisella äänellä hiirenhiljaa istuville lapsille, vaikka tästä tyylistä on jopa hyötyä iltasadun kohdalla. Sen sijaan lukuhetkistäni tuli usein jonkinlainen vuorovaikutusleikki, jossa lapset keskeyttivät minut, koska luin ehkä väärin tai keksin juoneen omiani. Heistä oli taasen hauskaa vahtia lukemistani, että missä kohtaa siihen pitää puuttua.

Tykkään lukea kaikenlaisia kirjoja lapsille, toki lapsen iästä riippuen. Kun lapsi alkaa ymmärtää kuulemaansa, on aloitettava helppotajuisista ja lyhytvirkkeisistä kirjoista kuten esim. Tammen kultaiset kirjat ja Miina ja Manu –kirjat. Niitäkin voi olla hauska lukea. Tietysti lukijana saa itselleen enemmän kun siirrytään pitempijuonisiin lastenkirjoihin. Minusta on ollut itselleni sivistävää lukea lapsille esimerkiksi Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu- ja Eemeli-kirjoja, puhumattakaan hänen syvällisemmistä kirjoistaan kuten Mio, poikani Mio ja Veljeni Leijonamieli, joita voi (ja ehkä pitääkin) lukea vähän vanhemmille lapsille. Tietenkin jokaisen suomalaisen pitäisi lukea edes yksi Muumikirja. Pidän myös lähes kaikista nykyisistä lastenkirjoista: Ella-kirjat, Onneli ja Anneli, Heinähattu ja Vilttitossu, Koiramäki ja Hakkarainen jne. Voi olla, että näistä esimerkeistä paljastuu myös se, että kuulijat ovat olleet enimmäkseen tyttöjä, ja lukutuokiot isä-tytär-tilanteita. Minulle se on sopinut hyvin.

Teksti on osa “Isät lukijoina” -juttusarjaa, jossa esittelemme Miesten viikolla 2018 erilaisia miehiä ja isejä lukijoina.